”Yksi ensimmäisistä tehtävistä oli löytää se meille oikea toiminnanohjausjärjestelmä. Aika oli kriittinen tekijä, koska halusimme nopeasti saavuttaa vahvan aseman asiakaskunnan joukossa”, sanoo logistiikkapäällikkö Jari Virkkunen.
Nestor Cables ryhtyi heti etsimään tietojärjestelmää, joka oikeasti ohjaisi toimintaa. Sen tuli sopia kaapelivalmistuksen toimialalle, sillä tuli olla pitkä elinkaari ja se piti voida ottaa käyttöön nopeasti. Myös hinta oli luonnollisesti yksi kriteeri.
Kun Nestor Cables oli valinnut toiminnanohjausjärjestelmäkseen Microsoft Dynamics NAV:n, sille piti löytää tiukkaan aikatauluun sitoutuva toimittaja. Sen oli tuotettava tarkka projektisuunnitelma ja toteutusaikataulu. Kumppaniksi valikoitui EVRY.
”Meille oli tärkeää, että toimittajan ja meidän välillemme syntyi molemminpuolinen ymmärrys. Kyseessähän ei ollut vain järjestelmähanke, vaan siinä määriteltiin prosessit ja jatkopolku liiketoiminnan laajentumiselle”, Jari Virkkunen sanoo.
Jotta projektin läpivienti onnistuisi, tarvittiin ensinnäkin johdon tuki. Lisäksi projekti rajattiin tarkasti, jotta toteutuksessa ei jouduttaisi sivuraiteille. Tavoitteena oli selkeä perusjärjestelmä, johon voitaisiin tehdä laajennuksia ja säätöjä myöhemmin. Niinpä ensimmäiset toiminnallisuudet otettiin koekäyttöön jo viikon kuluttua määrittelypalaverista.
Vaikka Nestor Cables on yrityksenä nuori, sen toiminnanohjausjärjestelmän elinkaaren odotetaan olevan pitkä. Kaapelituotteilla uskotaan olevan kysyntää paitsi kotimaassa myös muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa. Toiminnanohjausjärjestelmä ei rajoita jatkossa kasvua, vaan tukee hyvin toiminnan laajentumista.